16.5.2018

Pieni on kaunista

Tykkään pienistä koristeista puutarhassani ja myös pienistä, kauniista kasveista. Keväällä ilahdun tästä kivikkoryhmässäni kasvavasta sammaleesta, jonka nimeä en edes tiedä. Se on niin kaunis!

14.5.2018

Kevät etenee!

Viime päivien helteet ovat saaneet luonnon heräämään ihan kohisten.
Ensimmäiset tulppaanit ovat tänään avautuneet. Näiden sipulit ovat olleet maassa kai viisi vuotta ja nämä pari nousee joka kevät. Istutin niitä kyllä huomattavasti enemmän...

Vuorenkilvet ovat myös kukassa. Pidän niistä nykyään, vaikka jokunen vuosi sitten vielä pidin niitä rumina. Kivikasan keskellä näkyy myös viiruhelpi; pitkä heinä, joka sekin nousee joka vuosi.
Ja raparperit tietysti kasvavat silmissä! Kohta saadaan kevään ensimmäinen raparperipiirakka. Nam!


Vähän pelargonioista

Ensimmäistä kertaa kokeilin talvettaa pelargonioitani, joita viime kesänä ostin useita. Näistä kerroin jo aiemminkin. Pelargoniat alkoivat kukkia jo huhtikuussa (liian aikaisin?). Leikkasin yhdestä pienen latvan ja laiton sen multaan. Yritin siis lisätä pistokkaasta, mutta en onnistunut vaan taimeni kuoli.
Yksi pelargonia on ollut jo 10.5. lähtien ulkona yötä päivää ja on edelleen hengissä. Muut ovat vielä varmuuden vuoksi sisällä. Tarkoitus on istuttaa niitä isoihin astioihin muiden kukkien kanssa.


Tervetuloa tutustumaan!

Osallistumme tänä vuonna jälleen Avoimet puutarhat -tapahtumaan ja puutarhaamme saa tulla tutustumaan sunnuntaina 5.7.2020 kello 12-17. Puut...